NÄYTÖSKIITOS!

27.4.2015

Suurkiitos Teille kaikille, jotka teitte 25v juhlanäytöksestämme parhaimman ikinä! En voi kylliksi arvostaa upeita esiintyjiämme, tähdistä aina pienimpiin asti. Palaute ohjelmanumeroista on ollut henkeäsalpaavan hienoa, kannustavaa ja taitoja ihmettelevää. Mikä asenne, mikä venyminen pitkän päivän aikana. Teitte sen taas!


Vierailijamme Cessi ja Jussiville! Olitte ihan mahtavia. MM kisojen ja armeijan välissä ehditte luoda noin upean ohjelmien kavalkadin. Olen siitä mykistynyt!

Tomi, teitpä mitä vaan, roolista toiseen, olet niissä omaa luokkaasi!

Näytöstiimi! Miten rauhallisesti selvititte kaiken myös eteen tulleiden haasteiden osalta. Arvostan suuresti Harri, Susanna, Auli, Tanja, Mari, Nina, Maiju, Elina ja Niina teidän otettanne kaikissa toiminnoissa. Silloinkin kun edessä oli ylitsepääsemättömiä ja uusia haasteita, rauhallisuutenne potki eteenpäin. Oli helpottavaa tietää, että asiat selviävät ja saimme keskittyä olennaiseen.

Kiitos Harry kuvauksesta ja musiikeista-ammattilaisen ottein!

Pauliina ja Heli, omaa aikaa säästämättä, upeita kokonaisuuksia!

Kollegat! Jälleen kerran-luovuus huipussaan! Hienoja ja koskettavia sekä hulvattoman hauskoja irrotteluja ja koreografioita. Juuri sellaisia, joita olin ajatuksissani toivonutkin! Koreografioita, jotka ovat saaneet kehuja joka taholta, joita on hämmästelty ja ihasteltu. Parasta on ehdottomasti se, että vain yhtä hyvää ei löytynyt. Kaikille numeroille on ollut omat faninsa. Olette luisteluloman ansainneet!


Markus ja Mikko! Ilman teidän asiantuntemustanne ei visuaalisesta kokonaisuudesta olisi tullut tällaista. En voi kylliksi kiittää teitä panoksestanne jonka arvoa ei voi mitata! Videot, valot, valoseinä -kaikki tämä toi esiin upean kokonaisuuden jäällä sekä arvokkaat puitteet juhlanäytökseen. Kumarran taituruudellenne niin, että otsa kolahtaa polviin.


Hallin henkilökunta! Aivan upeaa yhteistyötä koko projektin ajan. Kun kaikki sujuu, on jään päällä ja sen vierellä helpompi hengittää. Kaikki sujui kuin vettä vaan. Kiitos!


Vanhemmat! Kiitos kun olitte luomassa tätä kokonaisuutta. Nautin nähdessäni teitä talkoohommissa, iloisesti hymyillen! Ilman kaikkien mukanaoloa tästä ei tulisi mitään. Kun yhdessä tehdään -tämä on kaikkien meidän yhteisen puurtamisen tulosta! Ja vielä näin hienona kokonaisuutena, ollaan jälleen ylpeitä meistä!


Katja ja Keudan tiimi! Upeita kokonaisuuksia ja hallittua taituruutta. Kiitos hienoista meikeistä ja maskeista! Tulkaa uudelleen!


Yhtäkaikki, olette mielessäni! En voi nimeltä teitä kaikkia kiittää, mutta näen iloisia kasvoja mielessäni-projektin joka vaiheesta. Tämän projektin läpivieminen oli haastavaa mutta palkinto parhaasta mahdollisesta lopputuloksesta oli sen arvoista! Nöyränä olen kuunnellut ylistyksen ja kiitoksen sanoja. Niiden voimin jaksaa taas!
Siispä palataan arkeen!

t. Sirkka, näytöksen "äiti"