Karoliina Debyjen valinnoissa 6. ja Fanny Noviisien valinnoissa 9.

29.1.2015

Karoliina Kortesoja sijoittui hienosti kuudenneksi debytanttien toisissa valintakilpailuissa ja Fanny Soukola yhdeksänneksi Noviiseissa. Onnea! STLL ei ole vielä julkaissut finaalipaikan saaneita.

Debytanttien ja Noviisien 2. valintakilpailu luisteltiin uudessa Riihimäen jäähallissa. Vaikka halli oli jääkylmä ,riihimäkeläisseura onnistui järjestelyissään. Erityisesti järjestäjien vieraanvaraisuus herätti valmentajissa iloisia hymyjä. Lämpimät ateriat sekä valmentajien taukotilaan toisena päivänä tuotu lämpöpatteri pitivät mielen korkealla. Molemmissa sarjoissa oli  35 luistelijaa, joten päivät päivät venyivät pitkiksi.

Debytanttien sarjassa järvenpääläiset joutuivat kovaan kyytiin. Parhaan sijoituksen saavutti Karoliina Kortesoja keräten 51.23 pistettä onnistuneella ja kauniilla ohjelmallaan. Karoliina sijoittui kuudenneksi. Lotta Heino oli 15.   Muissakin lohkoissa luisteltiin kovia pisteitä, joten debytantit  joutuvat vielä jännittämään tietoa mahdollisesta finaalipaikastaan.

Noviisit sarjassa Fanny Soukola saavutti valmentajien laskelmien mukaan hopeafinaalipaikan. Fanny keräsi kauniilla ohjelmallaan 43.51 pistettä ja sijoittui yhdeksänneksi. Vaikeat hyppy-yhdistelmät oli jätetty tällä kertaa pois, sillä Fanny on kärsinyt selkävammasta pitkään ja joutunut olemaan pois jäältä. Valintakilpailu oli vasta Fannyn toinen kisa tällä kaudella

Jenni Sipilällä oli jo ennen Riihimäen kisaa kultafinaalipaikka taskussa ensimmäisistä valinnoista. Tässä kisassa ohjelman pienet epäpuhtaudet ja vajaat hypyt pudottivat sijoitusta, sillä sarjan tulostaulukko oli varsin tasainen.

Jenni keräsi 41.32 pistettä ja sijoittui 18. Valmentajana mukana olleen Sirkan mukaan Peppi Kärkkäisen onnistuminen oli myös ilahduttavaa. Hyvänä teknisenä luistelijana hän suoriutui elementeistä erinomaisesti ja lähes puhdas luistelu palkittiin 38.20 pisteellä. Sijoitus oli 23.

Suomen taitoluisteluliitto vahvistaa aikanaan kulta- ja hopeafinaaliin päässeet luistelijat.

Kilpailun tuloksia pääset katsomaan täältä