|
Yleistä kilpailuista (sarjakohtaiset kilpailuvaatimukset, kts tämän tekstin loppuun)
- Kilpailuun osallistuminen
Valmentajat päättävät, mihin kilpailuhin seuran luistelijat osallistuvat. Valmentajat päättävät myös, ketkä sekä missä järjestyksessä luistelijat ilmoitetaan kisaan.
Luistelijat ilmoitetaan kilpailuun JTL:n kilpailuista vastaavan henkilön toimesta. Nuorten luistelijoiden mukana tulee kotiin tieto kilpailusta, johon hänet on ilmoitettu (pl. seuran mestaruuskilpailu, johon kaikki osallistuvat). Isommille valmentajat kertovat suullisesti ja JTL:n nettisivuilta kalenterista näkyvät kilpailut sekä osallistujat. Ulkomaisiin kilpailuihin osallistuminen katsotaan tapauskohtaisesti edellä mainittuja sekä STLL:n periaatteita noudattaen.
Mikäli luistelija ei voi osallistua kilpailuun, vanhempien tulee ottaa yhteyttä valmentajaan mahdollisimman pian.
Seura maksaa kilpailuun osallistumismaksut joko ilmoittautumisen tai vasta tuomarikululaskun yhteydessä kilpailun jälkeen. Seura laskuttaa kilpailuihin osallistuneilta luistelijoilta ilmoittautumismaksut kevät- ja syyskauden jälkeen yhdellä koostelaskulla. Seura maksaa tuomarikulut sekä seura- ja luistelijakohtaiset osuudet kilpailusta (kts alla tarkennus).
Noin viikkoa ennen kilpailuja järjestävä seura vahvistaa kilpailuun osallistuvat kilpailijat sekä aikataulun.
Tarkennus (14.1.2009 JTL johtokunnassa sovittu, STLL:n sääntökirja 20) Jos seura peruuttaa kilpailijan osanoton vähintään 7:ää vuorokautta ennen kilpailun arvontaa, seuralle maksetaan osallistumismaksu takaisin. Jos osanotto peruutetaan myöhemmin, osallistumismaksu palautetaan vain siinä tapauksessa, että järjestävälle seuralle on jätetty kirjallinen selvitys peruutuksesta. Tällöin peruutuksen syysksi hyväksytään esim. kilpailijan loukkaantuminen, jolloin on toimitettava lääkärintodistus. Mikäli osallistuminen peruutetaan ilman pätevää syytä, seuralta peritään normaalit tuomarimaksut. Nämä maksut seura perii ko. luistelijalta.
- Seuran omissa kilpailuissa kulloinkin kilpailtavissa sarjoissa kisaavat kaikki oman seuran luistelijat ko sarjoista (luistelijoilta ei peritä maksua)
- Aluekilpailuissa aluesääntöjen mukaisesti
- Kutsukilpailuissa järjestävä seura päättää kilpailuun mukaan mahtuvat osallistujat yleensä ilmoittautumisjärjestyksessä ja järjestävä seura vahvistaa osallistujat noin viikkoa ennen kilpailuja
- STLL:n alaisissa kilpailuissa noudatetaan valintamenettelyä finaalipaikkojen saavuttamiseksi. Valintakilpailuissa menestymisen mukaan pääsee / kutsutaan jatkokilpailuihin, hopea- tai kultafinaaleihin, SM-kilpailuhin, Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin jne.
Luistelujärjestys arvotaan yleensä aina vain päivää tai kahta ennen kilpailua. Valmentajat informoivat luistelijoita aikataulusta ja luistelujärjestyksestä ja usein ne voi lukea järjestävän seuran internet sivuilta.
- Valmentaja kulkee pääsääntöisesti kisamatkat yhdessä kilpailijoiden kanssa - sopikaa kyydeistä yhdessä (mikäli valmentaja lähtee omalla autolla ja kuljettaa kilpailijoita, veloitetaan matkakustannukset kyydissä olleilta kilpailijoilta)
- Kilpailun kulku ja pukeutuminen
- Kilpailupaikalle saavutaan valmentajan kanssa sovitun aikataulun mukaisesti (yleensä vähintään noin 45 – 60 minuuttia ennen oman kilpailuryhmän alkua)
- Kilpailija ilmoittautuu valmentajalle kilpailupaikalle saapuessaan ja sieltä lähtiessään
- Luistelija noudattaa kilpailujen aikatauluja ja ohjeistusta:
- tarkista oma verryttelyryhmäsi, onko aikataulu edellä tai jäljessä - tarkista valmentajaltasi monelta menet tekemään alkuverryttelyä ja monelta menet koppiin laittamaan luistimia.
- Vie kisamusiikkisi pyydettyyn paikkaan ja anna varamusiikki valmentajalle
- Laita kisasukkahousut verryttelyasun alle valmiiksi, niin että verryttelyn jälkeen sinun tarvitsee pukea enää kisapuku päälle
- Jos käytät alushousuja, niin sukkahousujen alle niin pienet alushousut, ettei ne näy sukkahousujen läpi
- Siistit luistimet, tarvittaessa maalaus ja puhtaat nauhat. Jos luistimessasi on suojateipit, irrota suojateipit ennen kisasuoritusta
- Kisakampaus/nuttura niin hyvin tehty, että ei irtoa luistelun aikana. Jos käytät hiuskoristeita niin tarkista harjoituksissa, että pysyvät hiuksissa
- Jääverryttelyyn siisti seuran fleecetakki/ kietaisuvillatakki. Puhtaat käsineet valkoiset, mustat tai kisapuvun väriset
- Oman jääverryttelyn jälkeen siirrytään takaisin koppiin tai käytävälle odottamaan omaa jäälle menoa
- Oman kisasuorituksesi jälkeen asiallista käytöstä kopissa, koska kopissa muut vielä keskittyvät omaan tulevaan suoritukseensa
- Oman kisasuorituksen jälkeen laita omat tavarasi siististi takaisin kassiin. Hae kisamusiikkisi takaisin itsellesi.
- Vanhemmat nauttivat katsomon puolella antaen sekä kilpailijoille että valmentajille keskittymis- ja työrauhan. Pienempien kilpailijoiden vanhemmat voivat auttaa luistinten sitomisessa, mutta sitten siirtyvät takaisin katsomon puolelle kannustamaan
- Pukukopissa, käytävillä sekä katsomossa on syytä välttää yleisesti äänekästä toimintaa - paitsi tietenkin kannustuksen pitää olla todella äänekästä !
- Muistilista kilpailuissa tarvittavista varusteista:
- Ohjelmamusiikki (luistelijalla kilpailuversio, valmentajalle varalevy)
- Verryttelyohjeet
- Kilpailulupa (mikäli luistelijalla ei ole kilpailulisenssiä)
- Luistimet (siistit (maalatut), hyvä teroitus, ruuvit kiristetty, nauhat pesty...))
- Kilpailupuku (sopiva, ehjä ja puhdas)
- Sukkahousut (pukuun sopivat, ehjät, ei tummennettua housuosaa, luistimen sisään tuleva sukkaosa)
- Aluspuku/pikkuhousut (ihonväriset, sopivat, eivät saa näkyä kisapuvun alta)
- Hiukset, meikki (siisti, asiallinen ja valmis saavuttaessa kisapaikalle)
- Lenkkarit, verryttelyasu, piruettilusikka, juomapullo ja hyppynaru
- Siisti fleece tai kietaisuvillatakki (jäällä pidettäväksi) sekä ehjät sormikkaat
- Eväät (leipää, hedelmiä, juotavaa; karkit ja limsa eivät kuulu urheilijan eväslaatikkoon)
- Palkintojen jako ja protokolla
- Kilpailun päätyttyä tapahtuu aina palkintojen jako
- Palkintojen jaossa kannustetaan ja taputetaan kaikille osallistujille, palkintojen jakajaa / jakajia katsotaan silmiin sekä kätellään rohkeasti, niiataan ja kiitetään
- Jokainen kilpailija sekä seura saa kilpailun protokollan = tulokset
- Kaikenlainen tuomareiden arvostelu on kielletty
STLL sääntökirja nro 20 (voimassa 1.7.2008-30.6.2010)
8. YKSINLUISTELUN KILPAILUVAATIMUKSET
8.1 SM-SENIORIT
Ikäraja täyttänyt kilpailukauden alkuun (1.7.) mennessä 15 vuotta
Luistelijamäärät kansallisissa valintakilpailuissa Vapaaluisteluosuuteen saa osallistua enintään 24 ja siihen pitää ottaa mukaan vähintään 20 lyhytohjelmassa parhaiten sijoittunutta kilpailijaa. Määrän päättää näissä rajoissa kilpailun järjestäjä, ja määrä on ilmoitettava kilpailukutsussa.
Harjoitukset Lyhytohjelmaharjoitukset järjestetään vain niille luisteljoille, jotka kilpailuilmoittautumisessa vahvistavat osallistuvansa harjoituksiin. Vapaaohjelmaharjoitukset järjestetään kaikille vapaaluisteluun päässeille luistelijoille
Valintamenettely SM-seniorisarjaan saa osallistua 15 (12+3) kilpailijaa. Edellisen vuoden mitalistien(3) ei tarvitse osallistua valintakilpailuihin päästäkseen SM-kilpailuihin. Muut luistelijat valitaan kansallisista valintakilpailuista, joita järjestetään kahdet. Molemmista kilpailuista pääsee SM-kilpailuihin 6 sellaista, joita ei aikaisemmin ole valittu.
8.1.1 SM-seniorimiehet
Lyhytohjelma (ISU 510 ja voimassa olevat ISU Communicationit)
a) kaksois- tai kolmoisaxel b) kolmois- tai neloishyppy, jota välittömästi edeltävät yhdistävät askeleet tai muut vapaaluisteluliikkeet c) hyppy-yhdistelmä, joka koostuu kaksois- ja kolmoishypystä tai 2 kolmoishypystä tai nelois- ja kaksoishypystä tai nelois- ja kolmoishypystä d) lentävä piruetti, jossa on vähintään 8 kierrosta alastuloasennossa e) vaaka- tai istumapiruetti, jossa on vain 1 jalanvaihto; vähintään 6 kierrosta molemmilla jaloilla f) yhdistelmäpiruetti, jossa on kaikki 3 perusasentoa ja vain 1 jalanvaihto vähintään 6 kierrosta molemmilla jaloilla - istuma-, vaaka-, seisoma-asento tai niiden muunnelma g) 2 erityyppistä askelsarjaa (ympyrä-, serpentiini- tai suora askelsarja)
- elementtikohtaiset vaatimukset ISU Communicationit 1494, 1504 ja 1505 tai mikä/mitkä tahansa sen jälkeen ilmestyneet ISU Communicationit. - suoritusjärjestys vapaavalintainen - luisteluaika enintään 2 min 50 s - kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin 1,0
Vapaaohjelma (ISU 520 ja voimassa olevat ISU Communicationit)
Tasapainoisen ohjelman on sisällettävä enintään seuraavat 13 elementtiä: • enintään 8 hyppyelementtiä, joista yhden on oltava Axel-tyyppinen hyppy, ja joista enintään 3 on hyppy-yhdistelmiä tai -sarjoja. - 3 hypyn yhdistelmiä saa olla enintään 1, muissa enintään 2 hyppyä • enintään seuraavat 3 erilaista piruettia: - 1 yhdistelmäpiruetti, jossa on yhteensä vähintään 10 kierrosta, jalanvaihto ei ole pakollinen - 1 lentävä piruetti, jossa on vähintään 6 kierrosta, - 1 piruetti, jossa on vain 1 asento ja vähintään 6 kierrosta • enintään 2 erilaista askelsarjaa (ympyrä-, serpentiini- tai suora askelsarja) - elementtikohtaiset vaatimukset ISU Communicationit 1494, 1504 ja 1505 tai mikä/mitkä tahansa sen jälkeen ilmestyneet ISU Communicationit - suoritusjärjestys vapaavalintainen
- luisteluaika 4 min 30 s ±10 s - kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin 2,0
8.1.2 SM-seniorinaiset
Lyhytohjelma (ISU 510 ja voimassa olevat ISU Communicationit)
a) kaksoisaxel b) kolmoishyppy, jota välittömästi edeltävät yhdistävät askeleet tai muut vapaaluisteluliikkeet c) hyppy-yhdistelmä, joka koostuu kaksois- ja kolmoishypystä tai 2 kolmoishypystä d) lentävä piruetti, jossa on vähintään 8 kierrosta alastuloasennossa e) taivutuspiruetti, joka taipuu sivulle ja/tai taakse ja jossa on vähintään 8 kierrosta valitussa asennossa f) yhdistelmäpiruetti, jossa on kaikki 3 perusasentoa ja vain 1 jalanvaihto; vähintään 6 kierrosta molemmilla jaloilla - istuma-, vaaka-, seisoma-asento tai niiden muunnelma g) liukusarja, jossa on 3 liukua, joissa vapaa jalka on lantion yläpuolella, ja vähintään 1 jalanvaihto. Vähintään yhden liu’uista on oltava avustamaton. h) askelsarja (ympyrä-, serpentiini- tai suora askelsarja)
- elementtikohtaiset vaatimukset ISU Communicationit 1494, 1504 ja 1505 tai mikä/mitkä tahansa sen jälkeen ilmestyneet ISU Communicationit - suoritusjärjestys vapaavalintainen
- luisteluaika enintään 2 min 50 s - kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin 0,8
Vapaaohjelma (ISU 520 ja voimassa olevat ISU Communicationit)
Tasapainoisen ohjelman on sisällettävä enintään seuraavat 12 elementtiä: • enintään 7 hyppyelementtiä, joista yhden on oltava Axel-tyyppinen hyppy, ja joista enintään 3 on hyppy-yhdistelmiä tai - sarjoja. - 3 hypyn yhdistelmiä saa olla enintään 1, muissa enintään 2 hyppyä • enintään seuraavat 3 erilaista piruettia: - 1 yhdistelmäpiruetti, jossa on yhteensä vähintään 10 kierrosta, jalanvaihto ei ole pakollinen - 1 lentävä piruetti, jossa on vähintään 6 kierrosta, - 1 piruetti, jossa on vain 1 asento ja vähintään 6 kierrosta • 1 askelsarja (ympyrä-, serpentiini- tai suora askelsarja) • 1 liukusarja, jossa on vähintään 2 liukua, ja vähintään yhden liu’uista on oltava avustamaton - elementtikohtaiset vaatimukset ISU Communicationit 1494, 1504 ja 1505 tai mikä/mitkä tahansa sen jälkeen ilmestyneet ISU Communicationit - suoritusjärjestys vapaavalintainen
- luisteluaika 4 min ± 10 s - kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin 1,6
8.2 SENIORIT
Ikäraja täyttänyt kilpailukauden alkuun mennessä 15 vuotta.
Harjoitukset Lyhytohjelmaharjoitukset järjestetään vain niille luisteljoille, jotka kilpailuilmoittautumisessa vahvistavat osallistuvansa harjoituksiin. Vapaaohjelmaharjoitukset ovat noin 20 min/n. 10 luistelijaa eikä niissä soiteta kilpailumusiikkeja eli harjoitus on luonteeltaan jäähän tutustuminen.
Valintamenettely Senioreiden loppukilpailuun saa osallistua enintään 12 kilpailijaa. Valintakilpailuja järjestetään 2. Kummastakin valintakilpailusta pääsee loppukilpailuun 6 parasta, joita ei ole jo aiemmin valittu.
Lyhytohjelma
a) axel tai kaksoisaxel b) kaksois- tai kolmoishyppy, jota välittömästi edeltävät yhdistävät askeleet tai muut vapaaluisteluliikkeet c) hyppy-yhdistelmä, joka koostuu 2 kaksoishypystä tai kaksois- ja kolmoishypystä - soolohyppyjä ei saa toistaa d) lentävä piruetti, vähintään 6 kierrosta alastuloasennossa e) naiset: taivutuspiruetti, joka taipuu sivulle ja/tai taakse ja jossa on vähintään 6 kierrosta valitussa asennossa miehet: vaakavaihto- tai istumavaihtopiruetti, jossa on vain 1 jalanvaihto; vähintään 5 kierrosta molemmilla jaloilla (= vaaka-vaaka- tai istuma-istumapiruetti) f) yhdistelmäpiruetti, jossa on 3 perusasentoa ja vain 1 jalanvaihto; vähintään 5 kierrosta molemmilla jaloilla g) askelsarja (ympyrä-, serpentiini- tai suora askelsarja) h) naiset: liukusarja, jossa on 3 liukua, joissa vapaa jalka on lantion yläpuolellaja vähintään 1 jalanvaihto. Vähintään yhden liu’uista on oltava avustamaton. miehet: ympyrä-, serpentiini- tai suora askelsarja (erilainen kuin g-kohdassa)
- elementtikohtaiset vaatimukset ISU Communicationit 1494, 1504 ja 1505 tai mikä/mitkä tahansa sen jälkeen ilmestyneet ISU Communicationit - suoritusjärjestys vapaavalintainen
- luisteluaika enintään 2 min 50 - kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin on 0,8
Vapaaohjelma
Tasapainoisen ohjelman on sisällettävä enintään seuraavat 11 elementtiä • enintään 7 hyppyelementtiä, joista yhden on oltava Axel-tyyppinen hyppy, ja joista vähintään 1 ja enintään 3 on hyppy-yhdistelmä tai -sarja. Vain 2 sellaista hyppyä, jossa on 3 tai yli 3 kierrosta, voidaan toistaa hyppy-yhdistelmässä tai - sarjassa. Samaa kolmois- tai neloishyppyä saa toistaa enintään 2 kertaa. • enintään 3 piruettia, jotka ovat lyhenteeltään erilaisia - yhdistelmäpiruetti, jossa on yhteensä vähintään 10 kierrosta, jalanvaihto ei ole pakollinen - yhden asennon ja jalan piruetti, jonka voi aloittaa hypyllä ja jossa on vähintään 5 kierrosta - 1 piruetti, jonka piruettilyhenne on eri kuin kumpikaan edellisistä • 1 askelsarja (ympyrä-, serpentiini- tai suora askelsarja) - elementtikohtaiset vaatimukset ISU Communicationit 1494, 1504 ja 1505 taiikä/mitkä tahansa sen jälkeen ilmestyneet ISU Communicationit - suoritusjärjestys vapaavalintainen
- luisteluaika enintään 3 min 30 s (naiset ja miehet) - kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin on 1,6
8.3 SM-JUNIORIT
Ikäraja täyttänyt kilpailukauden alkuun mennessä 13 vuotta mutta ei 19:ää vuotta
Luistelijamäärät kansallisissa valintakilpailuissa Vapaaluisteluosuuteen saa osallistua enintään 30 ja siihen pitää ottaa mukaan vähintään 24 lyhytohjelmassa parhaiten sijoittunutta kilpailijaa. Määrän päättää näissä rajoissa kilpailun järjestäjä. Määrä on ilmoitettava kilpailukutsussa.
Harjoitukset Lyhytohjelmaharjoitukset järjestetään vain niille luisteljoille, jotka kilpailuilmoittautumisessa vahvistavat osallistuvansa harjoituksiin. Vapaaohjelmaharjoitukset järjestetään kaikille vapaaluisteluun päässeille luistelijoille
Valintamenettely SM-juniorisarjaan saa osallistua 21 (18+3) kilpailijaa. Edellisen vuoden mitalistien (3) ei tarvitse osallistua valintakilpailuihin päästäkseen SM-kilpailuihin. Muut luistelijat valitaan kansallisista valintakilpailuista, joita järjestetään kahdet. Molemmista kilpailuista pääsee SM-kilpailuihin 9 sellaista, joita ei aikaisemmin ole valittu.
8.3.1 SM-junioripojat
Lyhytohjelma kaudella 2008-2009 (ISU 510 ja voimassa olevat ISU Communicationit)
a) kaksois tai kolmoisaxel b) kaksois- tai kolmoislutz, jota välittömästi edeltävät yhdistävät askeleet tai muut vapaaluisteluliikkeet c) hyppy-yhdistelmä, joka koostuu kaksois- ja kolmoishypystä tai 2 kolmoishypystä - hyppy-yhdistelmän hyppy ei saa olla sama kuin kumpikaan soolohypyistä d) lentävä vaakapiruetti, 8 kierrosta alastuloasennossa (vaaka-asento) e) istumapiruetti, jossa on vain 1 jalanvaihto; vähintään 6 kierrosta molemmilla jaloilla f) yhdistelmäpiruetti, jossa on kaikki 3 perusasentoa ja vain 1 jalanvaihto; vähintään 6 kierrosta molemmilla g) 2 erityyppistä askelsarjaa (ympyrä-, serpentiini- tai suora askelsarja) - elementtikohtaiset vaatimukset ISU Communicationit 1494, 1504 ja 1505 tai mikä/mitkä tahansa sen jälkeen ilmestyneet ISU Communicationit - suoritusjärjestys vapaavalintainen
- luisteluaika enintään 2 min 50 s - kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin 1,0
Lyhytohjelma kaudella 2009-2010 (ISU 510 ja voimassa olevat ISU Communicationit)
a) kaksois- tai kolmoisaxel b) kaksois- tai kolmoisflippi, jota välittömästi edeltävät yhdistävät askeleet tai muut vapaaluisteluliikkeet c) hyppy-yhdistelmä, joka koostuu kaksois- ja kolmoishypystä tai 2 kolmoishypystä - hyppy-yhdistelmän hyppy ei saa olla sama kuin kumpikaan soolohypyistä d) lentävä istumapiruetti, 8 kierrosta alastuloasennossa (istuma-asento) e) vaakapiruetti, jossa on vain 1 jalanvaihto; vähintään 6 kierrosta molemmilla jaloilla f) yhdistelmäpiruetti, jossa on kaikki 3 perusasentoa ja vain 1 jalanvaihto; vähintään 6 kierrosta molemmilla g) 2 erityyppistä askelsarjaa (ympyrä-, serpentiini- tai suora askelsarja) - elementtikohtaiset vaatimukset ISU Communicationit 1494, 1504 ja 1505 tai mikä/mitkä tahansa sen jälkeen ilmestyneet ISU Communicationit - suoritusjärjestys vapaavalintainen
- luisteluaika enintään 2 min 50 s - kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin 1,0
Lyhytohjelma kaudella 2010-2011 (ISU 510 ja voimassa olevat ISU Communicationit)
a) kaksois- tai kolmoisaxel b) kaksois- tai kolmoissilmukkahyppy, jota välittömästi edeltävät yhdistävät askeleet tai muut vapaaluisteluliikkeet c) hyppy-yhdistelmä, joka koostuu kaksois- ja kolmoishypystä tai 2 kolmoishypystä - hyppy-yhdistelmän hyppy ei saa olla sama kuin kumpikaan soolohypyistä d) lentävä vaakapiruetti, 8 kierrosta alastuloasennossa (vaaka-asento) e) istumapiruetti, jossa on vain 1 jalanvaihto; vähintään 6 kierrosta molemmilla jaloilla f) yhdistelmäpiruetti, jossa on kaikki 3 perusasentoa ja vain 1 jalanvaihto; vähintään 6 kierrosta molemmilla g) 2 erityyppistä askelsarjaa (ympyrä-, serpentiini- tai suora askelsarja) - elementtikohtaiset vaatimukset ISU Communicationit 1494, 1504 ja 1505 tai mikä/mitkä tahansa sen jälkeen ilmestyneet ISU Communicationit - suoritusjärjestys vapaavalintainen
- luisteluaika enintään 2 min 50 s - kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin 1,0
Vapaaohjelma (ISU 520 ja voimassa olevat ISU Communicationit)
Tasapainoisen ohjelman on sisällettävä enintään seuraavat 12 elementtiä • enintään 8 hyppyelementtiä, joista yhden on oltava Axel-tyyppinen hyppy, ja joista enintään 3 on hyppy-yhdistelmiä tai -sarjoja. - 3 hypyn yhdistelmiä saa olla enintään 1, muissa enintään 2 hyppyä • enintään seuraavat 3 erilaista piruettia: - 1 yhdistelmäpiruetti, jossa on yhteensä vähintään 10 kierrosta, jalanvaihto ei ole pakollinen - 1 lentävä piruetti, jossa on vähintään 6 kierrosta, - 1 piruetti, jossa on vain 1 asento ja vähintään 6 kierrosta • enintään 1 askelsarja (ympyrä-, serpentiini- tai suora askelsarja) - elementtikohtaiset vaatimukset ISU Communicationit 1494, 1504 ja 1505 tai mikä/mitkä tahansa sen jälkeen ilmestyneet ISU Communicationit - suoritusjärjestys vapaavalintainen
- luisteluaika 4 min ± 10 s - kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin 2,0
8.3.2 SM-junioritytöt
Lyhytohjelma kaudella 2008-2009 (ISU 510 ja voimassa olevat ISU Communicationit)
a) kaksoisaxel b) kaksois- tai kolmoislutz, jota välittömästi edeltävät yhdistävät askeleet tai muut vapaaluisteluliikkeet c) hyppy-yhdistelmä, joka koostuu 2 kaksoishypystä tai kaksois- ja kolmoishypystä tai 2 kolmoishypystä- hyppy-yhdistelmän hyppy ei saa olla sama kuin kumpikaan soolohypyistä d) lentävä vaakapiruetti, 8 kierrosta alastuloasennossa (vaaka-asento) e) taivutuspiruetti, joka taipuu sivulle ja/tai taakse ja jossa on vähintään 8 kierrosta valitussa asennossa f) yhdistelmäpiruetti, jossa on kaikki 3 perusasentoa ja vain 1 jalanvaihto; vähintään 6 kierrosta molemmilla g) liukusarja, jossa on 3 liukua, joissa vapaa jalka on lantion yläpuolella, ja vähintään 1 jalanvaihto. Vähintään yhden liu’uista on oltava avustamaton. h) askelsarja (ympyrä-, serpentiini- tai suora askelsarja) - elementtikohtaiset vaatimukset ISU Communicationit 1494, 1504 ja 1505 tai mikä/mitkä tahansa sen jälkeen ilmestyneet ISU Communicationit - suoritusjärjestys vapaavalintainen
- luisteluaika enintään 2 min 50 s - kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin 0,8
Lyhytohjelma kaudella 2009-2010 (ISU 510 ja voimassa olevat ISU Communicationit)
a) kaksoisaxel b) kaksois- tai kolmoisflippi, jota välittömästi edeltävät yhdistävät askeleet tai muut vapaaluisteluliikkeet c) hyppy-yhdistelmä, joka koostuu 2 kaksoishypystä tai kaksois- ja kolmoishypystä tai 2 kolmoishypystä - hyppy-yhdistelmän hyppy ei saa olla sama kuin kumpikaan soolohypyistä d) lentävä istumapiruetti, 8 kierrosta alastuloasennossa (istuma-asento) e) taivutuspiruetti, joka taipuu sivulle ja/tai taakse ja jossa on vähintään 8 kierrosta valitussa asennossa f) yhdistelmäpiruetti, jossa on kaikki 3 perusasentoa ja vain 1 jalanvaihto; vähintään 6 kierrosta molemmilla g) liukusarja, jossa on 3 liukua, joissa vapaa jalka on lantion yläpuolella, ja vähintään 1 jalanvaihto. Vähintään yhden liu’uista on oltava avustamaton. h) askelsarja (ympyrä-, serpentiini- tai suora askelsarja) - elementtikohtaiset vaatimukset ISU Communicationit 1494, 1504 ja 1505 tai mikä/mitkä tahansa sen jälkeen ilmestyneet ISU Communicationit - suoritusjärjestys vapaavalintainen
- luisteluaika enintään 2 min 50 s - kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin 0,8
Lyhytohjelma kaudella 2010-2011 (ISU 510 ja voimassa olevat ISU Communicationit)
a) kaksoisaxel b) kaksois- tai kolmoissilmukkahyppy, jota välittömästi edeltävät yhdistävät askeleet tai muut vapaaluisteluliikkeet c) hyppy-yhdistelmä, joka koostuu 2 kaksoishypystä tai kaksois- ja kolmoishypystä tai 2 kolmoishypystä - hyppy-yhdistelmän hyppy ei saa olla sama kuin kumpikaan soolohypyistä d) lentävä vaakapiruetti, 8 kierrosta alastuloasennossa (vaaka-asento) - luistelija voi tehdä kyseisen piruetin asentovariaation e) taivutuspiruetti, joka taipuu sivulle ja/tai taakse ja jossa on vähintään 8 kierrosta valitussa asennossa f) yhdistelmäpiruetti, jossa on kaikki 3 perusasentoa ja vain 1 jalanvaihto; vähintään 6 kierrosta molemmilla g) liukusarja, jossa on 3 liukua, joissa vapaa jalka on lantion yläpuolella, ja vähintään 1 jalanvaihto. Vähintään yhden liu’uista on oltava avustamaton. h) askelsarja (ympyrä-, serpentiini- tai suora askelsarja) - elementtikohtaiset vaatimukset ISU Communicationit 1494, 1504 ja 1505 tai mikä/mitkä tahansa sen jälkeen ilmestyneet ISU Communicationit - suoritusjärjestys vapaavalintainen
- luisteluaika enintään 2 min 50 s - kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin 0,8
Vapaaohjelma (ISU 520 ja voimassa olevat ISU Communicationit)
Tasapainoisen ohjelman on sisällettävä enintään seuraavat 11 elementtiä: • enintään 7 hyppyelementtiä, joista yhden on oltava Axel-tyyppinen hyppy, ja joista enintään 3 on hyppy-yhdistelmiä tai - sarjoja. - 3 hypyn yhdistelmiä saa olla enintään 1, muissa enintään 2 hyppyä • enintään seuraavat 3 erilaista piruettia: - 1 yhdistelmäpiruetti, jossa yhteensä vähintään 10 kierrosta, jalanvaihto ei ole pakollinen - 1 lentävä piruetti, jossa on vähintään 6 kierrosta - 1 piruetti, jossa on vain 1 asento ja vähintään 6 kierrosta • askelsarja (ympyrä, serpentiini tai suora askelsarja) - elementtikohtaiset vaatimukset ISU Communicationit 1494, 1504 ja 1505 tai mikä/mitkä tahansa sen jälkeen ilmestyneet ISU Communicationit - suoritusjärjestys vapaavalintainen
- luisteluaika 3 min 30 s ± 10 s - kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin 1,6
8.4 JUNIORIT
Ikäraja täyttänyt kilpailukauden alkuun mennessä 13 vuotta mutta ei 19:ää vuotta
Harjoitukset Lyhytohjelmaharjoitukset järjestetään vain niille luisteljoille, jotka kilpailuilmoittautumisessa vahvistavat osallistuvansa harjoituksiin. Vapaaohjelmaharjoitukset ovat noin 20 min/n. 10 luistelijaa eikä niissä soiteta kilpailumusiikkeja eli harjoitus on luonteeltaan jäähän tutustuminen.
Valintamenettely Junioreiden loppukilpailuihin saa osallistua enintään 24 kilpailijaa. Suomi jaetaan 2 lohkoon. Kummassakin lohkossa järjestetään 2 valintakilpailua. Loppukilpailuun kustakin valintakilpailusta pääsee 6 parasta, joita ei ole jo aiemmin valittu.
Lyhytohjelma
a) axel tai kaksoisaxel b) kaksoishyppy, jota välittömästi edeltävät yhdistävät askeleet tai muut vapaaluisteluliikkeet c) hyppy-yhdistelmä, joka koostuu 2 kaksoishypystä - soolohyppyjä ei saa toistaa d) lentävä piruetti, vähintään 6 kierrosta alastuloasennossa e) tytöt: taivutuspiruetti, joka taipuu sivulle ja/tai taakse ja jossa on vähintään 6 kierrosta taivutusasennossa pojat: vaakavaihto- tai istumavaihtopiruetti, jossa on vain 1 jalanvaihto; vähintään 5 kierrosta molemmilla jaloilla (= vaaka-vaaka- tai istumaistumapiruetti) f) yhdistelmäpiruetti, jossa on 3 perusasentoa ja vain 1 jalanvaihto; vähintään 5 kierrosta molemmilla jaloilla g) askelsarja (ympyrä-, serpentiini- tai suora askelsarja) h) tytöt: liukusarja, jossa on 3 liukua, joissa vapaa jalka on lantion yläpuolella, ja vähintään 1 jalanvaihto. Vähintään yhden liu’uista on oltava avustamaton. pojat: ympyrä-, serpentiini- tai suora askelsarja (eri kuin g-kohdassa) - elementtikohtaiset vaatimukset ISU Communicationit 1494, 1504 ja 1505 tai mikä/mitkä tahansa sen jälkeen ilmestyneet ISU Communicationit - suoritusjärjestys vapaavalintainen
- luisteluaika enintään 2 min 50 - kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin on 0,8
Vapaaohjelma
Tasapainoisen ohjelman on sisällettävä enintään seuraavat 11 elementtiä • enintään 7 hyppyelementtiä, joista yhden on oltava Axel-tyyppinen hyppy, ja joista vähintään 1 ja enintään 3 on hyppy-yhdistelmä tai -sarja. Vain 2 sellaista hyppyä, jossa on 3 tai yli 3 kierrosta, voidaan toistaa hyppy-yhdistelmässä tai - sarjassa. Samaa kolmois- tai neloishyppyä saa toistaa enintään 2 kertaa. • 3 piruettia, jotka ovat lyhenteeltään erilaisia - yhdistelmäpiruetti, jossa on yhteensä vähintään 10 kierrosta, jalanvaihto ei ole pakollinen - yhden asennon ja jalan piruetti, jonka voi aloittaa hypyllä ja jossa on vähintään 5 kierrosta - 1 piruetti, jonka piruettilyhenne on eri kuin kumpikaan edellisistä • enintään 1 askelsarja (ympyrä-, serpentiini- tai suora askelsarja) - elementtikohtaiset vaatimukset ISU Communicationit 1494, 1504 ja 1505 tai mikä/mitkä tahansa sen jälkeen ilmestyneet ISU Communicationit - suoritusjärjestys vapaavalintainen
- luisteluaika enintään 3 min 30 s (tytöt ja pojat) - kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin on 1,6
8.5 SM-NOVIISIT
Ikäraja on täyttänyt kilpailukauden alkuun mennessä 10 vuotta mutta ei 15:tä vuotta
Luistelijamäärät kansallisissa valintakilpailuissa Kaikki halukkaat, kilpailuvaatimukset täyttävät luistelijat, saavat osallistua valintakilpailuihin. Mikäli SM-noviiseja ei jaeta valintakilpailuissa lohkoihin, kaikki ilmoitetut luistelijat pääsevät sekä lyhyt- että vapaaohjelmaan. Mikäli kilpailijoita on yli 40, vapaaohjelman ryhmäjakojen mukaan ½-välissä kilpailua pidetään noin tunnin mittainen tauko.
Harjoitukset Lyhytohjelmaharjoitukset järjestetään vain niille luistelijoille, jotka kilpailuilmoittautumisessa vahvistavat osallistuvansa harjoituksiin. Valintakilpailujen vapaaohjelmaharjoitukset ovat noin 20 min/n. 10 luistelijaa eikä niissä soiteta kilpailumusiikkeja eli harjoitus on luonteeltaan jäähän tutustuminen. SM-kilpailuissa pidetään vapaaohjelmaharjoitukset, kuten mahdollisuuksien mukaan myös hopeafinaalissa. Hopeafinaalin harjoitukset järjestetään vain niille luistelijoille, jotka kilpailuilmoittautumisessa vahvistavat osallistuvansa harjoituksiin.
Valintamenettely SM-kilpailuun ja hopeafinaaliin saa osallistua enintään 24 kilpailijaa. Suomi jaetaan 1-2 lohkoon ja kussakin lohkossa järjestetään 2 valintakilpailua. Jos lohkoja on 1, kummastakin valintakilpailusta pääsee SM-kilpailuihin 12 parasta, joita ei ole jo aiemmin valittu. Jos lohkoja on 2, kustakin valintakilpailusta pääsee SM-kilpailuihin 6 parasta, joita ei ole aiemmin valittu. Hopeafinaaliin pääsee 24 parasta, jotka eivät ole saaneet SM-kilpailupaikkaa kummastakaan lohkokilpailusta. Kunkin lohkon molemmista valintakilpailuista pääsee sama määrä luistelijoita hopeafinaaliin kuin SM-kilpailuun. Lohkojen määrästä riippuu, montako paikkaa kukin lohko saa. Ensimmäisistä lohkokilpailuista pääsevät ne luistelijat, jotka eivät ole tulleet valituiksi SM-kilpailuun ja toisista lohkokilpailuista jälleen kustakin lohkosta ne luistelijat, jotka eivät tulleet valituiksi SM-kilpailuun. Hopeafinaaliin pääsevien luistelijoiden nimet selviävät vasta sitten, kun molemmat valintakilpailut on pidetty. Hopeafinaali on vapaaohjelmakilpailu. Liittohallitus jakaa maan lohkoihin tiedusteltuaan ensin luistelijamääriä seuroilta.
8.5.1 SM-noviisipojat
Lyhytohjelman elementtivaatimukset kaudella 2008-2009 ISU Communication 1397:n mukaiset
a) axel tai kaksoisaxel b) kaksois- tai kolmoishyppy, jota välittömästi edeltävät yhdistävät askeleet tai muut vapaaluisteluliikkeet c) hyppy-yhdistelmä, joka koostuu 2 kaksoishypystä tai kaksois- ja kolmoishypystä - soolohyppyjä ei saa toistaa d) vaaka- tai istumapiruetti, jossa on vähintään 6 kierrosta - jalanvaihto ei ole pakollinen - piruettia ei saa aloittaa hypyllä e) yhdistelmäpiruetti, jossa on vain 1 jalanvaihto ja vähintään 1 asennonvaihto; vähintään 5 kierrosta molemmilla jaloilla f) 2 erityyppistä askelsarjaa (ympyrä-, serpentiini- tai suora askelsarja) - elementtikohtaiset vaatimukset ISU Communicationit 1494, 1504 ja 1505 tai mikä/mitkä tahansa sen jälkeen ilmestyneet ISU Communicationit - suoritusjärjestys vapaavalintainen - kustakin 2A:ksi ja 3H:ksi nimetystä hyppyelementistä annetaan +2,0 pistettä,mutta kuitenkin enintään +6,0 pistettä/ohjelma
- luisteluaika enintään 2 min 30 s - kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin on 1,0
Vapaaohjelman elementtivaatimukset kaudella 2008-2009 ISU Communication 1397:n mukaiset
Tasapainoisen ohjelman on sisällettävä enintään seuraavat 11 elementtiä • enintään 7 hyppyelementtiä, joista yhden on oltava Axel-tyyppinen hyppy, ja joista enintään 3 on hyppy-yhdistelmiä tai -sarjoja. - vain 2 sellaista hyppyä, jossa on 2,5 tai 3 kierrosta, voidaan toistaa hyppyyhdistelmässä tai -sarjassa. Samaa 2,5 kierroksen tai kolmoishyppyä saa toistaa enintään 2 kertaa. - 3 hypyn yhdistelmiä saa olla enintään 1, muissa enintään 2 hyppyä • enintään 3 erilaista piruettia - 1 yhdistelmäpiruetti, jossa on vähintään 1 asennonvaihto ja yhteensä vähintään 10 - 1 lentävä piruetti, jossa on vähintään 6 kierrosta. -- jalan- ja asennonvaihto on kielletty - 1 piruetti, joka on erilainen kuin edellä mainitut yhdistelmä- ja lentävä piruetti. -- 1 asennon piruetti = 6 kierrosta, yhdistelmäpiruetti = 10 kierrosta. • enintään 1 askel- tai liukusarja - askelsarja: ympyrä, serpentiini tai suora - liukusarja: joka kattaa koko kentän ja jossa on vähintään 2 liukua, jossa vapaa jalka on lantion yläpuolella ja vähintään yhden liu’uista on oltava avustamaton - elementtikohtaiset vaatimukset ISU Communicationit 1494, 1504 ja 1505 tai mikä/mitkä tahansa sen jälkeen ilmestyneet ISU Communicationit - suoritusjärjestys vapaavalintainen - kustakin 2A:ksi ja 3H:ksi nimetystä hyppyelementistä annetaan +2,0 pistettä, mutta kuitenkin enintään +6,0 pistettä/ohjelma
- luisteluaika 3 min 30 s ± 10 s - kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin on 2,0
Kauden 2009-2010 vaatimukset mennään ISU:n ohjeiden mukaan, ja ne julkaistaan myöhemmin STLL:n nettisivuilla.
8.5.2 SM-noviisitytöt
Lyhytohjelman elementtivaatimukset kaudella 2008-2009 ISU Communication 1397:n mukaiset
a) axel tai kaksoisaxel b) kaksois- tai kolmoishyppy, jota välittömästi edeltävät yhdistävät askeleet tai muut vapaaluisteluliikkeet c) hyppy-yhdistelmä, joka koostuu 2 kaksoishypystä tai kaksois- ja kolmoishypystä - soolohyppyjä ei saa toistaa d) taivutuspiruetti, joka taipuu sivulle tai taakse ja jossa on vähintään 6 kierrosta e) yhdistelmäpiruetti, jossa on vain 1 jalanvaihto ja vähintään 1 asennonvaihto; vähintään 5 kierrosta molemmilla jaloilla f) liukusarja, jossa on vähintään 2 liukua, jossa vapaa jalka on lantion yläpuolella ja vähintään yhden liu’uista on oltava avustamaton g) askelsarja (ympyrä-, serpentiini- tai suora askelsarja) - elementtikohtaiset vaatimukset ISU Communicationit 1494, 1504 ja 1505 tai mikä/mitkä tahansa sen jälkeen ilmestyneet ISU Communicationit - suoritusjärjestys vapaavalintainen - kustakin 2A:ksi ja 3H:ksi nimetystä hyppyelementistä annetaan +2,0 pistettä, mutta kuitenkin enintään +6,0 pistettä/ohjelma
- luisteluaika enintään 2 min 30 s - kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin on 0,8
Vapaaohjelman elementtivaatimukset kaudella 2008-2009 ISU Communication 1397:n mukaiset
Tasapainoisen ohjelman on sisällettävä enintään seuraavat 10 elementtiä • enintään 6 hyppyelementtiä, joista yhden on oltava Axel-tyyppinen hyppy, ja joista enintään 3 on hyppy-yhdistelmiä tai -sarjoja. - vain 2 sellaista hyppyä, jossa on 2,5 tai 3 kierrosta, voidaan toistaa hyppyyhdistelmässä tai -sarjassa. Samaa 2,5 kierroksen tai kolmoishyppyä saatoistaa enintään 2 kertaa. - 3 hypyn yhdistelmiä saa olla enintään 1, muissa enintään 2 hyppyä • enintään 3 erilaista piruettia - 1 yhdistelmäpiruetti, jossa on vähintään 1 asennonvaihto ja yhteensä vähintään 10 kierrosta - 1 lentävä piruetti, jossa on vähintään 6 kierrosta. -- jalan- ja asennonvaihto on kielletty - 1 piruetti, joka on erilainen kuin edellä mainitut yhdistelmä- ja lentävä piruetti. -- 1 asennon piruetti = 6 kierrosta, yhdistelmäpiruetti = 10 kierrosta. • enintään 1 askel- tai liukusarja - askelsarja: ympyrä, serpentiini tai suora askelsarja - liukusarja: joka kattaa koko kentän ja jossa on vähintään 2 liukua, jossa vapaa jalka on lantion yläpuolella ja vähintään kahden liu’uista on oltava avustamaton - elementtikohtaiset vaatimukset ISU Communicationit 1494, 1504 ja 1505 tai mikä/mitkä tahansa sen jälkeen ilmestyneet ISU Communicationit - suoritusjärjestys vapaavalintainen - kustakin 2A:ksi ja 3H:ksi nimetystä hyppyelementistä annetaan +2,0 pistettä, mutta kuitenkin enintään +6,0 pistettä/ohjelma
- luisteluaika 3 min ± 10 s - kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin on 1,6
Kauden 2009-2010 vaatimukset mennään ISU:n ohjeiden mukaan, ja ne julkaistaan myöhemmin STLL:n nettisivuilla.
8.6 NOVIISIT
Ikäraja kilpailukaudella 2008-2009 syntynyt kalenterivuonna 1993 tai myöhemmin kilpailukaudella 2009-2010 syntynyt kalenterivuonna 1995 tai myöhemmin
Valintamenettely Noviiseilla on kaksi loppukilpailua: kulta- ja hopeafinaali. Molempiin loppukilpailuihin saa osallistua enintään 24 kilpailijaa. Suomi jaetaan 2-3 lohkoon, kussakin järjestetään 2 valintakilpailua. Jos lohkoja on 2, kustakin valintakilpailusta pääsee loppukilpailuun 6 parasta, joita ei ole aiemmin valittu. Jos lohkoja on 3, kustakin valintakilpailusta pääsee loppukilpailuun 4 parasta, joita ei ole jo aiemmin valittu. Hopeafinaaliin pääsee 24 parasta, jotka eivät ole saaneet kultafinaalipaikkaa kummastakaan lohkokilpailusta. Kunkin lohkon molemmista valintakilpailuista pääsee sama määrä luistelijoita hopeafinaaliin kuin kultafinaaliin. Lohkojen määrästä riippuu, montako paikkaa kukin lohko saa. Ensimmäisistä lohkokilpailuista pääsevät ne luistelijat, jotka eivät ole tulleet valituiksi kultafinaaliin ja toisista lohkokilpailuista jälleen kustakin lohkosta ne luistelijat, jotka eivät tulleet valituiksi kultafinaaliin. Hopeafinaaliin pääsevien luistelijoiden nimet selviävät vasta sitten, kun molemmat valintakilpailut on pidetty. Noviisi voi kerran saman kauden aikana siirtyä debytantteihin, mutta ei enää takaisin noviiseihin. Debytantteihin siirtyminen on tehtävä viimeistään 3 viikkoa ennen toista valintakilpailua ja siitä on kirjallisesti ilmoitettava STLL:oon. Iän salliessa seuraavilla kausilla luistelija saa siirtyä noviiseista debytantteihin. Ks. STLL:n sääntökorja kohta 2.5.
Harjoitukset Vapaaohjelmaharjoitukset ovat noin 20 min/n. 10 luistelijaa eikä niissä soiteta kilpailumusiikkeja eli harjoitus on luonteeltaan jäähän tutustuminen. Harjoitukset järjestetään vain niille luistelijoille, jotka kilpailuilmoittautumisessa vahvistavat osallistuvansa harjoituksiin.
Vapaaohjelma
Tasapainoisen ohjelman (tytöt ja pojat) on sisällettävä enintään seuraavat 10 elementtiä: • enintään 6 hyppyelementtiä, joista 1 on Axel-tyyppinen hyppy - vähintään 1 hyppy-yhdistelmä ja enintään yhteensä 3 hyppy-yhdistelmää tai -sarjaa - kutakin kaksois- (tai kolmois-) hyppyä saa toistaa vain kerran ja jos se toistetaan sen on oltava hyppy-yhdistelmässä tai -sarjassa - 3 hypyn yhdistelmiä saa olla 1, muissa yhdistelmissä saa olla enintään 2 hyppyä - ohjelmassa tulisi olla 3 erilaista kaksoishyppyä • enintään 3 piruettia jotka ovat lyhenteeltään erilaisia - yhdistelmäpiruetti, jossa on yhteensä vähintään 8 kierrosta -- jalanvaihto ei ole pakollinen - yhden asennon ja jalan piruetti, jossa on vähintään 5 kierrosta ja jonka voi aloittaa hypyllä - 1 vapaavalintainen piruetti, joka on lyhenteeltään eri kuin kumpikaan edellisistä -- 1 asennon ja jalan piruetti = 5 kierrosta, yhdistelmä- ja jalanvaihtopiruetti = 8 kierrosta. • enintään 1 askel- tai liukusarja - askelsarja: ympyrä, serpentiini tai suora askelsarja - liukusarja, joka kattaa koko kentän ja jossa on vähintään 2 liukua, jossa vapaa jalka on lantion yläpuolella, ja vähintään 1 on avustamaton - elementtikohtaiset vaatimukset ISU Communicationit 1494, 1504 ja 1505 tai mikä/mitkä tahansa sen jälkeen ilmestyneet ISU Communicationit - suoritusjärjestys vapaavalintainen
- luisteluaika 3 min ± 10 s (tytöt), 3 min 30 s (pojat) ± 10 s - kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin on 1,5
8.7 DEBYTANTIT
Ikärajat kilpailukaudella 2008-2009 syntynyt kalenterivuonna 1995 tai myöhemmin kilpailukaudella 2009-2010 syntynyt kalenterivuonna 1997 tai myöhemmin. Debytantti voi kerran kauden aikana siirtyä joko noviiseihin tai SM-noviiseihin. Iän salliessa seuraavilla kausilla luistelija saa siirtyä noviiseista debytantteihin. Ks. STLL sääntökirja nro 20 kohta 2.5.
Valintamenettely Debytanteilla on kaksi loppukilpailua: kulta- ja hopeafinaali. Molempiin loppukilpailuihin saa osallistua enintään 24 kilpailijaa. Suomi jaetaan 2-3 lohkoon ja kussakin lohkossa järjestetään 2 valintakilpailua. Jos lohkoja on 2, kustakin valintakilpailusta pääsee kultafinaaliin 6 parasta, joita ei ole jo aiemmin valittu. Jos lohkoja on 3, kustakin valintakilpailusta pääsee kultafinaaliin 4 parasta, joita ei ole aiemmin valittu. Hopeafinaaliin pääsee 24 parasta, jotka eivät ole saaneet kultafinaalipaikkaa kummastakaan lohkokilpailusta. Kunkin lohkon molemmista valintakilpailuista pääsee sama määrä luistelijoita hopeafinaaliin kuin kultafinaaliin. Lohkojen määrästä riippuu, montako paikkaa kukin lohko saa. Ensimmäisistä lohkokilpailuista pääsevät ne luistelijat, jotka eivät ole tulleet valituiksi kultafinaaliin ja toisista lohkokilpailuista jälleen kustakin lohkosta ne luistelijat, jotka eivät tulleet valituiksi kultafinaaliin. Hopeafinaaliin pääsevien luistelijoiden nimet selviävät vasta sitten, kun molemmat valintakilpailut on pidetty. Liittohallitus jakaa maan lohkoihin tiedusteltuaan luistelijamääriä seuroilta.
Harjoitukset Vapaaohjelmaharjoitukset ovat noin 20 min/n. 10 luistelijaa eikä niissä soiteta kilpailumusiikkeja eli harjoitus on luonteeltaan jäähän tutustuminen. Harjoitukset järjestetään vain niille luistelijoille, jotka kilpailuilmoittautumisessa vahvistavat osallistuvansa harjoituksiin.
Vapaaohjelma
Tasapainoisessa ohjelmassa on oltava tytöillä enintään 10 ja pojilla 11 elementtiä: • tytöt enintään 6 ja pojat enintään 7 hyppyelementtiä, joista 1 on Axel-tyyppinen hyppy ja vähintään 1 hyppy-yhdistelmä - enintään yhteensä 3 hyppy-yhdistelmää tai -sarjaa - kutakin kaksois- (tai kolmois-) hyppyä saa toistaa vain kerran ja jos se toistetaan, sen on oltava hyppy-yhdistelmässä tai -sarjassa - 3 hypyn yhdistelmiä saa olla 1, muissa yhdistelmissä saa olla enintään 2 hyppyä - ohjelmassa tulisi olla 4 erilaista kaksoishyppyä • enintään 3 piruettia jotka ovat lyhenteeltään erilaisia - yhdistelmäpiruetti, jossa on yhteensä vähintään 8 kierrosta, jalanvaihto ei ole pakollinen - yhden asennon ja jalan piruetti, jonka voi aloittaa hypyllä, vähintään 5 kierrosta - vaakapiruetti, jossa on vain 1 jalanvaihto ja vähintään 4 kierrosta molemmilla jaloilla • tytöt, kaudella 2008-2009 liukusarja, jossa on vähintään 2 liukua, jossa vapaa jalka on lantion yläpuolella, ja vähintään yhden on oltava avustamaton • tytöt, kaudella 2009-2010 askelsarja (ympyrä, serpentiini tai suora askelsarja) • pojat, molemmat kaudet: askelsarja (ympyrä, serpentiini tai suora askelsarja) - elementtikohtaiset vaatimukset ISU Communicationit 1494, 1504 ja 1505 tai mikä/mitkä tahansa sen jälkeen ilmestyneet ISU Communicationit - suoritusjärjestys vapaavalintainen - kustakin 2A:ksi ja 3:ksi nimetystä hyppyelementistä annetaan +2,0 pistettä, mutta kuitenkin enintään +6,0 pistettä
- luisteluaika 3 min ± 10 s (tytöt), 3 min 30 s ± 10 s (pojat) - arviointiperusteista ks. liite 1 (STLL sääntökirja nro 20) - kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin on 1,5
8.8 ALUEJUNIORIT, -NOVIISIT JA -DEBYTANTIT
Kilpailuja järjestetään seura- ja aluetasolla. Tarvittaessa jaetaan pienempiin ikäryhmiin
Ikärajat Aluejuniorit kilpailukaudella 2008-2009 syntynyt kalenterivuonna 1989 tai myöhemmin kilpailukaudella 2009-2010 syntynyt kalenterivuonna 1990 tai myöhemmin Aluenoviisit kilpailukaudella 2008-2009 syntynyt kalenterivuonna 1993 tai myöhemmin kilpailukaudella 2009-2010 syntynyt kalenterivuonna 1995 tai myöhemmin Aluedebytantit kilpailukaudella 2008-2009 syntynyt kalenterivuonna 1995 tai myöhemmin kilpailukaudella 2009-2010 syntynyt kalenterivuonna 1997 tai myöhemmin
Tasapainoisen vapaaohjelman on sisällettävä enintään seuraavat 10 elementtiä. Kaikilla kolmella sarjalla on samat vaatimukset: • enintään 6 hyppyelementtiä, joista 1 on Axel-tyyppinen hyppy ja enintään 3 hyppy-yhdistelmää tai -sarjaa. - kutakin kaksoishyppyä saa toistaa vain kerran ja jos se toistetaan, sen on oltava hyppy-yhdistelmässä tai -sarjassa - 3 hypyn yhdistelmiä saa olla 1, muissa yhdistelmissä saa olla enintään 2 hyppyä • enintään 3 erilaista piruettia, joissa kaikissa on eri lyhenne - yhdistelmäpiruetti, jossa on yhteensä vähintään 8 kierrosta, jalanvaihto ei ole pakollinen - yhden asennon ja jalan piruetti, jossa on vähintään 5 kierrosta ja sen voi aloittaa hypyllä - piruetti, joka on lyhenteeltään eri kuin kumpikaan edellisistä -- 1 asennon ja jalan piruetti = 5 kierrosta, yhdistelmä- ja jalanvaihtopiruetti = 8 kierrosta. • 1 askel- tai liukusarja - askelsarja: ympyrä, serpentiini tai suora askelsarja - liukusarja, jossa on oltava vähintään 2 liukua, jossa vapaa jalka on lantion yläpuolella ja vähintään yhden liu’uista on oltava avustamaton. - suoritusjärjestys vapaavalintainen - luisteluaika enintään 3 min (tytöt ja pojat) kaikissa sarjoissa - laajennettu tähtiarviointi (STLL:n suositus) tai ISU-arviointijärjestelmä - ISU-arviointia käytettäessä kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin on 1,2 ja kaatumisvähennys -0,5 pistettä/kaatuminen
- tähtiarviointi -- tähdet lasketaan yhteen ja eniten tähtiä saanut voittaa, kaikille lasketaan sijoitus. Tasatilanteessa luistelija, jolla on enemmän tähtiä perusluistelutaidosta voittaa
8.9 SILMUT
Kilpailuja järjestetään seura- ja aluetasolla. Silmut jaetaan kahteen eri ikäluokkakokonaisuuteen, sekä taitotasoon.
Sarjojen nimet ovat Silmut A ja Silmut B. Silmut A on tarkoitettu taitotasoltaan pidemmälle päässeille ja Silmut B aloittelevammille luistelijoille.
Ikärajat sekä Silmut A:lla että B:llä on samat ikärajat kilpailukaudella 2008-2009 syntynyt kalenterivuonna 1996 tai 1997 kilpailukaudella 2008-2009 syntynyt kalenterivuonna 1998 tai myöhemmin kilpailukaudella 2009-2010 syntynyt kalenterivuonna 1998 tai 1999 kilpailukaudella 2009-2010 syntynyt kalenterivuonna 2000 tai myöhemmin. Luistelija saa kilpailla ikäluokkaansa ylemmässä sarjassa.
8.9.1 Silmut A
Vapaaohjelma
Tasapainoisen ohjelman (tytöt ja pojat) on sisällettävä seuraavat elementit: • enintään 5 hyppyelementtiä, joista yhden on oltava Axel-tyyppinen hyppy ja enintään 2 hyppy-yhdistelmää tai sarjaa - ohjelmassa on oltava 3 erilaista kaksoishyppyä ja kaikkia kaksoishyppyjä saa yrittää - 3 hypyn yhdistelmiä saa olla 1, toisessa yhdistelmässä saa olla enintään 2 hyppyä - kutakin kaksoishyppyä saa toistaa vain kerran ja jos se toistetaan, sen on oltava hyppy-yhdistelmässä tai -sarjassa • enintään 3 erilaista piruettia, joissa kaikissa on eri lyhenne - yhdistelmäpiruetti, jossa on yhteensä vähintään 8 kierrosta, jalanvaihto ei ole pakollinen - yhden asennon ja jalan piruetti, jonka voi aloittaa hypyllä, vähintään 5 kierrosta - piruetti, joka on lyhenteeltään eri kuin kumpikaan edellisistä -- 1 asennon ja jalan piruetti = 5 kierrosta, yhdistelmä- ja jalanvaihtopiruetti = 8 kierrosta. • enintään 1 askelsarja (ympyrä-, serpentiini- tai suora askelsarja) • vähintään 2 avustamatonta vaakaliukua - suoritusjärjestys vapaavalintainen
- luisteluaika 2 min 30 s ± 10 s (tytöt ja pojat)
- ISU-arviointijärjestelmä tai laajennettu tähtiarviointi -- kilpailukutsussa on mainittava kumpaa arviointijärjestelmää käytetään - arviointiperusteista ks. liite 1 (STLL sääntökirja nro 20) - ISU-arviointia käytettäessä kunkin ohjelman esittämisen osa-alueen kerroin on 1,2 ja kaatumisvähennys -0,5 pistettä/kaatuminen - tähtiarviointia käytettäessä tähdet lasketaan yhteen ja eniten tähtiä saanut voittaa, kaikille lasketaan sijoitus. Tasatilanteessa luistelija, jolla on enemmän tähtiä perusluistelu-taidosta voittaa
8.9.2 Silmut B
Vapaaohjelma
Tasapainoisen ohjelman (tytöt ja pojat) tulisi sisältää seuraavat elementit: • enintään 5 hyppyelementtiä, joista yhden on oltava Axel-tyyppinen hyppy ja enintään 2 hyppy-yhdistelmää tai sarjaa - ohjelmassa on oltava vähintään 1 kaksoishyppy ja kaikkia kaksoishyppyjä saa yrittää - 3 hypyn yhdistelmiä saa olla 1, toisessa yhdistelmässä saa olla enintään 2 hyppyä - kutakin kaksoishyppyä saa toistaa vain kerran ja jos se toistetaan, sen on oltava hyppy-yhdistelmässä tai -sarjassa • enintään 3 erilaista piruettia, joissa kaikissa on eri lyhenne - yhdistelmäpiruetti, jossa on yhteensä vähintään 8 kierrosta, jalanvaihto ei ole pakollinen - yhden asennon ja jalan piruetti, jonka voi aloittaa hypyllä, vähintään 5 kierrosta - piruetti, joka on lyhenteeltään eri kuin kumpikaan edellisistä -- 1 asennon ja jalan piruetti = 5 kierrosta, yhdistelmä- ja jalanvaihtopiruetti = 8 kierrosta. • enintään 1 askelsarja (ympyrä-, serpentiini- tai suora askelsarja) • vähintään 2 avustamatonta vaakaliukua - arvioidaan ISU-järjestelmää käytettäessä siirtymisissä (transitions) - suoritusjärjestys vapaavalintainen - luisteluaika 2 min 30 s ± 10 s (tytöt ja pojat) - laajennettu tähtiarviointi -- tähdet lasketaan yhteen ja eniten tähtiä saanut voittaa, kaikille lasketaan sijoitus. Tasatilanteessa luistelija, jolla on enemmän tähtiä perusluistelutaidosta voittaa
8.10 MINIT
Kilpailuja järjestetään seura- ja aluetasolla.
Ikärajat kilpailukaudella 2008-2009 syntynyt kalenterivuonna 1998 tai myöhemmin kilpailukaudella 2009-2010 syntynyt kalenterivuonna 2000 tai myöhemmin Tarvittaessa osallistujat jaetaan ikäryhmiin. Minit-sarja on tarkoitettu yksöishyppyjä hyppääville luistelijoille.
Vapaaohjelman tulisi sisältää seuraavat liikkeet • kaikki yksöishypyt • Axelia ja/tai enintään yhtä kaksoishyppyä saa yrittää • 3 piruettia, joissa pitäisi olla vähintään 4 kierrosta • ½-kentän mittainen askelsarja • 2 avustamatonta vaakaliukua - suoritusjärjestys vapaavalintainen - luisteluaika enintään 2 min 30 s - arviointina käytetään joko Suorituksen arviointia (STLL:n suositus) tai laajennettua tähtiarviointia -- kilpailukutsussa on mainittava kumpaa tähtiarviointia käytetään - tulokset: -- Suorituksen arviointi: 3 eniten saanutta luistelijaa laitetaan järjestykseen ja muille annetaan palaute -- Laajennettu tähtiarviointi: kaikki luistelijat laitetaan järjestykseen -- molempia tähtiarviointeja käytettäessä: Tasatilanteessa luistelija, jolla on enemmän tähtiä perusluistelu-taidosta voittaa
8.11 TINTIT
Kilpailuja järjestetään seura- ja aluetasolla.
Ikärajat kilpailukaudella 2008-2009 syntynyt kalenterivuonna 1999 tai myöhemmin kilpailukaudella 2009-2010 syntynyt kalenterivuonna 2001 tai myöhemmin
Kullakin seuralla on oma musiikki ja ohjelma. Mikäli tapahtumassa on paljon luistelijoita, 2 luistelee yhtä aikaa aloittaen eri puolilta kenttää, jolloin tarvitaan 2 tuomaristoa. Tarvittaessa osallistujat jaetaan ikäryhmiin. Tytöt ja pojat kilpailevat samassa sarjassa/yhdessä. Mikäli poikia osallistuu useampia, he voivat kilpailla omana poikien sarjana.
Vapaaohjelman tulisi sisältää seuraavat liikkeet • yksöishyppyjä - Axelia ja/tai kaksoishyppyjä ei saa yrittää • 2 piruettia, joissa on vähintään 3 kierrosta - luisteluaika enintään 2 min - Suorituksen arviointi, jossa 3 eniten saanutta luistelijaa laitetaan järjestykseen ja muille annetaan vain palaute
8.12 TAITAJAT
Kilpailuja järjestetään seura- ja aluetasolla. Taitajat-sarjassa ei ole ikärajoja, luistelijat jaetaan kalenterivuoden mukaisiin ikäluokkiin tai taitotason mukaisiin sarjoihin. Järjestäjän on mainittava kilpailukutsussa onko kyseessä seura- vai koulusarja. Taitotasovaatimukset sekä vapaaohjelman kesto määräytyvät sen mukaan noudatetaanko seurasarjaa vai koulusarjaa ja ne on mainittava kilpailukutsussa.
Seurasarjassa vapaaohjelma: - kutsussa on mainittava vaadittavat taitoluisteluliikkeet, mikäli vaatimukset halutaan nimetä. - luisteluaika enintään 2 min 30 s - musiikki saa olla laulettua
Arviointi sekä seura- että koulusarjassa - Suorituksen arviointi, jossa 3 eniten saanutta luistelijaa laitetaan järjestykseen ja muille annetaan vain palaute
Ohjelmat voivat olla ikäryhmittäin, ”koulusarjassa” esimerkiksi seuraavanlaiset.
16-vuotta ja vanhemmat • vähintään 4 erilaista yksöishyppyä • vähintään 1 hyppy-yhdistelmä • yhdistelmäpiruetti, jossa vähintään 4 kierrosta molemmilla jaloilla ja vähintään 1 jalanvaihto • vähintään 2 muuta piruettia, joissa vähintään 5 kierrosta • ympyrä- tai suora askelsarja • liukusarja, jossa on vähintään 2 asennonvaihtoa - suoritusjärjestys vapaavalintainen - luisteluaika enintään 3 min 30 s - musiikki saa olla laulettua
14- ja 15-vuotiaat • vähintään 4 erilaista yksöishyppyä • vähintään 1 hyppy-yhdistelmä • vähintään 3 erilaista piruettia, joista 1 jalanvaihtopiruetti (vähintään 4 kierrosta molemmilla jaloilla) ja 2 yhden jalan piruettia (vähintään 4 kierrosta) • ympyrä- tai suora askelsarja • liukusarja, jossa vähintään 2 asennonvaihtoa - suoritusjärjestys vapaavalintainen - luisteluaika enintään 3 min - musiikki saa olla laulettua
12- ja 13-vuotiaat • vähintään 3 erilaista yksöishyppyä • vähintään 2 erilaista piruettia, joissa vähintään 3 kierrosta • ympyrä- tai suora askelsarja - suoritusjärjestys vapaavalintainen - luisteluaika enintään 2 min 30 s - musiikki saa olla laulettua
|